Suomalaisen sokerin juuret

Sokerijuurikkaan viljelyä kokeiltiin Suomessa ensimmäisen kerran jo 1830-luvulla. Ensimmäiset kokeilut tehtiin Voipaalan kartanossa Sääksämäellä. Vuosina 1837 – 1838 rakennettiin Voipaalle jopa tehdasrakennus sokerijuurikkaan jalostamista varten. Ensimmäisen kokeiluvuoden viljelypinta-ala oli 10 hehtaaria, ja siitä saatiin satoa 115 000 kiloa. Tätä määrää ryhdyttiin jalostamaan seuraavana talvena, mutta tulos oli kehno. Seuraavana parina vuotena ei päästy sen parempiin tuloksiin, joten tämän uraauurtavan kokeilun todettiin epäonnistuneen. 

Sokerijuurikkaan viljelyä kokeiltiin seuraavan kerran 1890-luvulla. Puuhamiehenä toimi tuolloin turkulainen kauppias K. E. Blomberg, joka kokeili viljelyä omilla maatiloillaan. Hänen kehotuksestaan ryhdyttiin myös muilla Lounais-Suomen tiloilla viljelemään juurikasta, ja juurikkaan viljelyä alettiin toden teolla tehdä tunnetuksi. Blomberg perusti Turkuun Alfa-nimisen sokeritehdasosakeyhtiön vuonna 1898. Tehtaan ensimmäinen ja ainoa käyntikausi oli vuonna 1899. Juurikkaan viljelyalat ja juurikassadot jäivät odotettua pienemmiksi, ja paljon alle Alfa-tehtaan kapasiteetin. 

Ensimmäisen maailmansodan jälkeisen elintarvikepulan seurauksena alettiin Suomessa korottaa tärkeimpien elintarvikkeiden omavaraisuusastetta. Valtio teki syyskuussa 1918 päätöksen sokeriteollisuuden ja sokerijuurikkaan viljelyn edistämisestä. Valtio takasi kotimaassa tuotetulle sokerille menekin ja minimihinnan. Ryhdyttiin pikaisesti toimenpiteisiin juurikassokeriteollisuuden aikaansaamiseksi maahamme. Suomen Raakasokeritehdas Oy perustettiin 29.9.1918 ja Salon sokeritehdas käynnistyi 1920. 

Suomalaisen sokerijuurikkaan viljelyn voidaan ajatella käynnistyneen teollisessa mittakaavassa keväällä 1919. Ensimmäiselle tuotantokaudelle saatiin 2 480 viljelijää ja yhteispinta-ala oli 499 hehtaaria.