Hirnuntaa sokeritehtaalla - mitä kummaa?

Suomen Sokerin toimipisteiden harrastustoiminta on aina ollut vilkasta. Kesällä 1980 kerhojen runsaaseen joukkoon liittyi Hevoskerho, kun 12-vuotias tamma Velisa muutti Kantvikiin. 

Ajatus Hevoskerhon perustamisesta syntyi työntekijöiden lasten keskuudessa. Kouluikäisten hartaana toiveena oli saada Sokerille oma hevonen, jotta ratsastamaan pääsisi ilman pitkiä matkoja ja suuria rahasummia. Pyyntö esitettiin trukinkuljettaja Holmbergille, joka oli vannoutunut hevosmies ja toimi avustajana Vermossa. Hän heltyi, ja kun ehdotus esitettiin yhtiön johdolle, kunnan eläinlääkäri-terveystarkastajalle sekä rakennusviranomaisille, ja kaikki nyökyttelivät hyväksyvästi, sopivan hevosen etsiminen aloitettiin. 

Holmberg löysikin hevosmaailman tuttavuuksiensa kautta vaatimattomiin tuloksiin päätyneen entisen ravurin Tuusulasta. Hevonen oli muuten ihan kiva, mutta ratsuksi siitä ei ollut – se kun ei päästänyt ketään selkäänsä. Kevään kuluessa kokenut hevoskouluttaja kuitenkin sai siitä ihan passelin ratsun. 
Kerhotoiminta pääsi pian vauhtiin ja vuoden 1980 syksyllä kerhoon kuului jo 90 jäsentä. Talkootyöllä tehtiin tallit ja aitaukset ja yhtiö hoiti tarvittavat pelit ja vehkeet sekä eläinlääkärikulut ja ruoan hankinnan. Holmberg toimi itse tallimestarina, ja hänen apunaan oli ratsastuksen peruskurssin käyneitä 8 – 12-vuotiaita tyttöjä. Talli oli auki joka arkipäivä iltapäiväisin. Harrastajat oli jaettu ryhmiin, joita veti aina joku aikuinen. 

Tarkkaa tietoa ei nyky-sokerilaisilla enää ole siitä, kuinka kauan tuo kerho pyöri täydellä tohinalla. Nyttemmin Hevoskerhon toiminta on lakannut, vaikka kerhotoiminta on Suomen Sokerilla edelleen melko aktiivista. 

Ensiaskel Kantvikin kamaralle. Toimitusta seuraa jännittyneenä tallimestari Holmberg.